.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pihalla taas:)

Hejsan ja mukavaa sunnuntai päivää:)

Sunnuntai kuvia pihalta ja meidän ei vieläkään valmiilta nurmikko terassilta.

Mitään laudoitusta ei tarvihe olla jalkojen alla,vaan nurmikko saa kutitella jalkoja.



Siinä vaiheessa ollaan,jotta laudat ovat saaneet valkoisen maalikerroksen.


Pystylaudoitus on tehty oikealla puolelle.Vasemmalta puolelta se
vielä puuttuu.Hiljaa hyvä tulee?Etu-ja takakulmiin ylös ollaan ajateltu
sellaisia valkoisia rautaisia koristekulmia.Ja kattohan tulee vasta ensi
kesänä tai sitä seuraavana.No,todennäköisesti kuitenkin ensi kesänä saadaan
jo istuskella sateelta suojassa:)





Pitsiverhoista en kyllä luovu.Jollain tapaa ne pehmentävät
tunnelmaa.







Äitienpäiväksi saatu ruukkuruusu on innostunut kukkimaan

oikein kunnolla.









Vanha ja tosi painava varaston ovi on saanut uuden elämän

ulkoterassilta.Vähän valkoista maalia kylkiin ja ruusunkukka

kelpaisi ruuvin paikalle paremmin.












Mustalla tussilla pientä koristelua.Ja se on siinä.Voi että tuo lautapinta

on niin kaunis.Ja nuo rakoset!Niin minun mieleen:)













Lomatkin on jo vietetty ja työn makuun ollaan jo päästy.Heinäkuu

on kääntynyt Elokuuksi ja ensi viikolla jo koululaisetkin päättävät

lomansa.Lomien jälkeen arki maistuu kuta kuinkin taivaalliselta.Rytmit

ovat jokseekin aina sekaisin kesän jäljiltä.Illalla kukutaan yömyöhään ja aamulla

uni maittaa pitkään.Nytkin meillä vielä nukutaan.Niin paitsi en minä.

*****

Mukavaa elokuista uutta viikkoa teille ja voikaa hyvin:)

Palaillaan taas!


















18 kommenttia:

Riitta Sinikka kirjoitti...

Aivan hurmaava terassi! Ihanaa sunnuntaita!!Terveisin romulyyli-riitta.

Inkabella kirjoitti...

Kuulostaapa tutulta...täällä myös nukutaan pitkään ja illalla kukutaan :) Ihana toi teidän ovi. Mukavaa sunnuntaita!

Hanne kirjoitti...

Onpa tosi hieno terassi! Ja pitsiverhoa pittää olla! =)

Arkeen paluu tosiaan toisaalta on kivaa, on "vähän" rytmit sekasin. Mutta toisaalta... oishan tuota vielä voinut lomailla=)

MaMMeli kirjoitti...

Kaunista ja seesteisen näköistä ja TUO ovi on aivan upea!!!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tosi hieno tuo nurmikkoteranssi jo nyt...ilman kattoa ja verhot ovat piste iin päällä...

Minulla vielä kaksi viikkoa lomaa...ihanaa.

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Henna kirjoitti...

Niin kaunista ja romanttista! :) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa :)

kisu kirjoitti...

Leppoisia terassihetkiä pitsiverhojen hulmutessa!

Mukavaa alkanutta elokuuta!
-kisu-

Onnesta Unelma kirjoitti...

Kylläpä on tänne tullut vaikka mitä uutta ja ihanaa...olette olleet loman aikana ahkeria :)

Upea tuo vanha ovi ja niin kauniisti kirjoitettu teksti!

Kiva terassi on teille tulossa, ihana nauttia syysilloista kynttilän valossa siellä!

Koitetaan sopeutua tähän arki rytmiin :)

sylvi kirjoitti...

Voi kuin kaunis pihaterassi.
Mukavaa viikkoa!

Kirsikka... kirjoitti...

Ihana kesäinen terassi.Ja aivan ihana vanha ovi...voikun itsekin sellaisen löytäisi!
Iloa uuteen viikkoosi!

Linda kirjoitti...

Tosi tosi nätti terassi!!! Ja ihana vanha ovi :)
Meillä myös viimeinen lomavko alkoi, ensi viikolla sit koulun alku, ja rytmit on täälläkin ihan sekaisin! Illat venyvät puoleen yöhön ja aamuisin ei millään jaksaisi nousta ylös... Pitänee tämä vko koittaa rytmin palautusta, ettei tule ihan shokkina ensi viikolla ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiitos teille tytöt kommenteista ja työn iloja kaikille ja kivaa viikkoa muutenkin!

Riitta kirjoitti...

Onpa viihtyisän näköinen paikka!Pitsivehhoista ei kannatakaan luopua ,kruunaa koko oleskelupaikan!
Mukavaa viikon alkua sinulle! Tänään olis eka päivä töitä loman jälkeen :/

Marika kirjoitti...

Niin kaunista ja tunnelmallista!
Myös pyhättösi edellisessä postauksessa aivan kertakaikkisen ihana :)
Rytmit on sekasin meidänkin nuorisolla,juu.Mutta kylläpä se taitaa ankea arki korjata tilanteen..

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiitos teille tytöt viesteistänne ja työn iloa ja mukavaa viikkoa muutenkin teille toivon:)

JaanaElina kirjoitti...

Minä täällä ihan mykistyneenä ihailen tuota terassia.Tuollaisen haluan meillekin.

Kyllä te olette olleet ahkeria loman aikana.Aitakin on isotöinen,siitä tuli kyllä hieno.

Täältä sinun blogista saa noita ideoita,kiitokset kovasti.

Liisa kirjoitti...

Ihania ulkokuvia teiltä!
Ja upea tuo sinun uusi pyhättösi tuolla alempana myös, pupukin on oikein soma, ei tarvitse todellakaan täsmätä!

Varaston ovi on aivan ihana! Aivan on minunkin makuuni :) Kaunis kertakaikkiaan!

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiitos tytöt viesteistä:)
Minustakin oma tekemät terassit voittaa nämä kauppojen paviljongit mennen tullen.Ei muuta kuin rakentelemisiin!
Ja mukavaa viikonloppua!