.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Piristystä=)

Heippa taas=)

Mullahan on sellainen haave idyllisestä pienestä maatilasta,missä pihamaalla

juoksentelisi ainakin kaksi hanhea.Lampaiden,kissojen ja koirien lisäksi.Pientä

viljelystä juuri ja juuri omiin tarpeisiin.Elettäisiin niin sanotusti omavaraisesti.

Lehmä tai lehmiäkin pitäisi pari olla.Niin ja kanoja ja kukko.Isäntä ei oikein ole

innostunut näistä mun haaveista.Mutta kyllä tuota ajatusta on kiva ainakin päässä

pyöritellä.Niin ja koti on siellä missä sydänkin=)


Ja kun ei nyt ole sitä maatilaa,eikä meidän pihamaalle voi niitä hanhiakaan
ottaa,ompelin Mailegin hanhea mukaillen hanhen tänne sisätiloihin.Eipä tar-
vii ainakaan perässä juosta;)Kaavoja mulla ei tuohon hanheen ollut.Kuvasta
piirtelin kankaalle suoraan.Nokka on saanut värin suuhun kostetusta puuväristä,
kun ei ollut sopivan väristä kangasta siihen.Lopputulokseen on oikeinkin tyyty-
väinen,kun oon aina tykännyt hanhista.Ja rusetti kaulassa on piste iin päälle=)




Kangaskauppaan en ole vieläkään ennättänyt.Ja kun halusin uudistusta tyynynpäällisiin,
käytin koukkua ja lankaa.Littana tyyny,mutta pirtsakka lisä valkoiseen pohjaan.





Toiseen tyynyyn virkkasin ensin mustan pohjan ja kiinnitin sen tyynyyn.Ja sitten vaan

neulalla ja lankalla sommittelemaan kuvioita.Vaaleanpunainen pitsireunus on ihan kiva

lisä mustalle pohjalle.







Tämä kolmas tyyny sai potkua Tilda kirjan ikiihanista pyöreistä,ruusukukallisista

tyynyistä.Ei tullut tähän sitä ihanaa rypytettyä kangas pintaa,mutta tämänmoinen

kuitenkin.Kivahan näitä on kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.Ja piristää kummasti ilmettä,

uusi tyynypinta.Jospa sitä viikonloppuna kerkiäisi sinne kangaskauppaankin asti.
***********

Tänään onkin syyskuun viimeinen ja kesäinen tuulahdus käy ovesta sisätiloihin.
Aurinkoista viikonvaihdetta sulle ja uusillekkin lukijoille toivotan mukavaa matkaa

pitsienkelin mukana=)


Näkymisiin=)







8 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

"Jos ihmisellä ei ole haaveita, eihän hänellä ole enää mitään."

Että haaveile rauhassa hanhista ja muista eläimistä....☺

Minulle kolmenviikon jälkeen yksi haave toteutuu....muutamme taas omakotitaloon. Neljä vuotta tätä paritaloa jo asustimmekkin...☺
Sitä ennen 19 vuotta omakotitalossa ja toivottavasti nyt taas asutaan niin kaunan, kuin yksin pärjätään...☺

Ihanaa ja aurikoista perjantaita sinulle!

Marika kirjoitti...

Voi kuinka ihana hanhi!Ja tyynystä kans tuli kivan pirtsakka,ilmeisen pienellä vaivalla.Sinä se osaat!! :)

Haaveita tulee olla,mullakin on omani;käytäntö vain ei aina kohtaa,mutta kuten sanottu:haaveilla saa!

Mukavaa viikonloppua!

Riitta kirjoitti...

Haaveita pitääkin olla mahdottomia ja mahdollisiakin :)
Älä meekään sinne kangaskauppaan ku sulta syntyy noita ihania tyynyjä ilman uusia kankaitakin !
Iloista viikonloppua ♥

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihana koti!! Mukavaa viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Ihanan hanhen ompelit.
On niin kodikasta sinulla, eikä varmaan kerkiä kyllästymään kun aina on jotain uutta.
Helpompi on hoitaa tuota hanhea kuin elävää.
Oikein aurinkoista viikonloppua sinulle!♥

Hanne kirjoitti...

Minäkin haaveilen omasta lehmästä ja lampaista. Joku päivä vielä jotain elukoita otan tuohon pihalle (muitakin kuin hunksit). Tosin lehmä taitaa näillä tiluksilla ja taidoilla jäädä haaveeksi.

No onneksi mullakin on noita kangasversioeläimiä=)

Taitava oot!

Marika kirjoitti...

Heippa Pitsienkeli! Löysin blogisi Kotipurosta ja käytyäni lukaisemassa blogiasi päätin liittyä lukijaksesi. Kivoja tyynyjä olet saanut aikaiseksi. Niin kauan kuin on haaveita on elämää. Rauhallista sunnuntaita sinulle:)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiitos tytöt teille viesteistÄ.Ja niinpä niitä haaveita pitää olla,vaikkeivat koskaan toteutuisikaan.Kangas hanhi on tosiaan helpompi hoitoinen, mutta olisipa ne oikeatkin kivoja.Haaveilut siis jatkuu=)
Tervetuloa Marikalle mukaan=)
JA KIVAA UUTTA VIIKKOA TEILLE!