.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Lisää

aarteita.Oikeita aarteiden aarteita.Näissä on kuitenkin ihan eri leima kuin kirpparilöydöissä.Käytiin eilen saunomassa ja uimassa omien vanhempieni luona.No,me Villen kans saunottiin ja uitiin,vaikka ukkonen jyrisi taustalla.
Äiti näytti mulle aitassa olevaa tossu,sukka,lapanen kokoelmaa.Siinäpä olis ollut ihasteltavaa isommallekkin porukalle.Itse tehtyjä,värikkäillä langoilla ja upeilla kuvioinneilla.Virkkaa ja neuloo niitä joulumyyjäisiin ja antaa lahjaksi ja lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen.Eräänlaista hyväntekeväisyyttä äiti teki mulle,lahjottamalla aarteita meille kotiin.Sininen tuoli on joskus ollut meillä kotona ruokapöytä tuolina,valkoisena silloin.Äiti on sen maalannut siniseksi.Nyt se koristaa meijän keittiön nurkassa=)Samoin kuin nuo kastikekulhot.Ovat mummon siskon peruja.
Tämä suloisista suloisin Arabian tarjoilulautanen lojui pahvilaatikossa pimeimmässä nurkassa.Mun suu loksahti auki,enkä meinannut saaha sitä taks kiinni,kun tuon aarteen löysin=)Muutama pieni särö lautasen reunassa ja äiti oli sen laitannut aittaan lojumaan.Onneks mä sen sieltä pelastin.On joko isän äidin tai äidin äidin siskon peruja.
Ulkona terassipuulla kuivuukin sitten oikea unelma.Itse virkattu.Pienistä pitsineliöistä koottu.
Parisängyn pitsipeitto.Sitä virkkaamassa on aikoinaan ollut äitin äiti.Rakas Eeva mummo.Ihan tässä sydän pakahtuu.Kyllä jos näistä muistoista ei kotiin saa tunnelmaa,niin ei mistään.Pitkän matkan on nuokin tavarat kulkeneet,ennen kuin meille päätyivät.Vaalin ja huollan niitä,kuin kukkaa kämmenellä.Aarteet,joihin sisältyy muisto on kyllä ihan parhaita=)Vai  mitä?Mukavaa sunnuntai päivää sulle=)

9 kommenttia:

Hyvä Mieli kirjoitti...

Onpa upeita kastikekulhot, lautanen ja valtavan upea pitsipeitto. Voit olla todella iloinen noista varmasti. Parhaita aarteita ovat tosiaan ne, joihin sisältyy muisto!

Aseman laidalla kirjoitti...

Aivan ihastuttavia aarteita! Voi, tuollaista kastikekulhoa minäkin metsästän, hinnat ovat vain pilvissä !

Liisa kirjoitti...

Kyllä, ne aarteet on parhaita, jotka peritään äidiltä ja isovanhemmilta. Ne kertoo monta tarinaa. ja niissä on tunnearvoa erilailla kun semmosissa kirpputorilöydöissä. Suvussa kulkeneet on ihan aarteiden aarteita.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Ihania aarteita koti pullollaan!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Jaahas, sieltä sinä sitten olet perinyt, tuon kädentaidon...:)

Ihania aarteita. Tuo pitsinen peitto on todella ihana...odotan kuvia, kun se kaunistaa sänkyänne.

Susanne kirjoitti...

Ihania aarteita! Totta on että nuo mihin sisältyy muistoja on ihan niitä parhaita aarteita!
Mukavaa sunnuntai-iltaa!

sylvi kirjoitti...

Todellakin ihania aarteita ja tunteitaherättäviä, muistoja varmaan paljonkin.
Kiitos ja samoin sinulle mukavaa sunnuntai-iltaa.

Maria-Amanda kirjoitti...

Ihastuttava keittiö ja lautanen! Ja tuo pitsipeitto, voi mikä ihanuus!Tuollainen on kyllä ihan jo niin arvokas, varmasti vaalit kuin kukkaa kämmenellä. Samaa mieltä, tuolla pitsipeitolla on muistojenrikkautta suurta jo, tuota ei rahalla saakaan* Suloista sunnuntainloppua, ihanaa viikkoa alkavaa:)

kodinkuvalehti.fi/ruususuu kirjoitti...

Kauniita aarteita, kyllä ne joihin kuuluu muisto ovat vain rakkaimpia..