.

perjantai 10. elokuuta 2012

Nyt

olis sulle mieluista näpertelyä viikonlopuksi.Jos kiinnostaa.Mua kiinnosti,kun kävin Ruususuun blogissa näitä samanmoisia ihastelemassa.Ruususuun ihastuttava blogi löytyy tuosta minun blogiluettelosta.Hommahan toimii siten,että ripustellaan ne kaapin perällä olevat tunnelmavalot valitsemaasi paikkaan.
Sitten tarvitaan kertakäyttökuppeja.Tasaisia.Semmoset joissa on alaosa kapeampi kuin yläosa,liimaaminen saattaapi olla vaikeampaa.Läpinäkyvät kuulemma antavat valoa paremmin.Ja kuppiin voipi vielä tehdä reikiä,jotta valo pääsee paremmin esille.Kun on kupit käden ulottuvilla,tehdään parsinneulalla reikä pohjaan ja leikataan saksilla valolle reikä.
Sitten onkin ne jemmatut tilkut ja paperin palaset tarpeen.Leikataan pala kankaasta/paperista ja eikun liimaamaan kupin ympärille.Pohjaan jätin minä ainakin kangasta/paperia,jotta sain valolle kiinnikeen,jos sattui liian iso reikä saksilla tulemaan.Erikeepperiä oli Ruususuu käyttänyt.Mulla oli puikkoliimaa ja hangoittelevissa kankaissa käytin pikaliimaa.
Paperin kanssa oli vaikeampaa tuo homma.Ohuen kankaan kanssa homma sujui kuin tanssi.Ja mä ainakin tykkään ja kovasti.Iltavalaistusta ootellessa=)
Ja taas on yksi hyvä syy olla mielissään tästä blogimaailmasta.Kun näinkin ihania ideoita täältä saa.Vai mitä?Toivottavasti sait inspiksen=)Ilolla näitä jakelee eteenpäin.Tunnelmallista viikonloppua=)

13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Oijoi mikä oiva idea ja kuinka kaunis siitä tulikaan!
Niimpä,jos blogeja ei olis olemassa eikä ihmiset jakais ideoitaan ei meikäläisellä syntyis juurikaan mitään..
Jätän asian hautumaan..tulostin just virkkausohjeen jota alan ehkäpä työstämään.Vai pitäiskö muka siivotakkin? :)
Kiitos ilahduttavista kuvista,jälleen ♥
Mukavaa viikonloppua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hieno tunnelmavalo...:)

Liisa kirjoitti...

Tuo idea on kyllä kiva. kiitos vinkistä:) ja kivaa viikonloppua.

Kirsi kirjoitti...

Voi miten kauniit ja niin "sun väriset" kuin vaan olla ja voi!!
Mulla on kanssa just täällä tekeillä tollaset,läpinäkyviin muovilaseihin teen,saas nähdä millaset tulee...
Kaunis on tuolikin päällisineen:)
Kyllä en minä varmaan saisi mitään juuri aikaiseksi ilman blogien ihania tipsejä ja vaikkei samanlaista tekisikään niin into tehdä tarttuu joka tapauksessa...
Tunnelmallista viikonloppua sullekin!

Laura kirjoitti...

Kiva idea, täytyy laittaa harkintaan :)

JaanaElina kirjoitti...

Noita valoja minäkin olen ihastellut monissa blogeissa.Pitää ensin hommata ne valot,taisi kani purra viimeisistäkin johdon poikki viime joulun aikaan.Ihana lemmikkimme,niin kiltti.

Kyllä täältä blogimaailmasta löytyy ihania ideoita.Minullakin on niitä vinkkikansio pullollaan,kun vaan ehtis toteuttamaan niitä.

Oikein ihanaa viikonlopun aikaa.

Susanne kirjoitti...

Tosi hyvä idea! Ihanalle näyttää!
Oikein mukavaa viikonloppua!

sylvi kirjoitti...

Kaunista taas tuli.
Kiva kun löytyy ideoita ja niitä voi sitten jakaa eteenpäin.

Idearikasta viikonloppua!

Liisa kirjoitti...

Juu, tuon idean näin Ruususuunkin blogissa! Ihana! Kauniit tuli sinunkin valoistasi!
Hyvää viikonloppua, tulethan osallistumaan arvontaan uuden blogini puolelle!

Maria-Amanda kirjoitti...

Kiitos vinkistä,kaikkea ihanaa on taas tarjolla! Kyllä blogimaailma on täynnä kaikkea jännää ja mielenkiintoista, näitä lukee kuin päivänpostia vaan kun on niin innostavaa:)Ja ihanat on nuo tunnelmavalot mitkä teit. Tunnelmallista vkonloppua* ...(Ja tuossa vimppakuvassa on mun lempiväriä oleva tuoli!:)

Mari kirjoitti...

Ompas kauniit, hyvä idea :)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Kivat,tosi kivat!!

K kirjoitti...

Näyttää kivalta. Toi on kyllä hyvä idis!

Kivaa alkavaa viikkoa!
-k-