.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Haussa vanhan

ajan tunnelma helmikuussakin.Hyvää uutta kuukautta ja kiitän viesteistä tei ystävällisiä ihmisiä=)Tällä viikolla en ole löytänyt oikein aikaa bloggailuun.Pikapyrähdyksiä,mutta jospa tänään taas löytyy aikaa tähänkin.
Vanhan ajan tunnelma on minulla sydäntä lähellä.Sitä haen tänne meidän kotikoloon.Lampun tuunasin vanhalla käsin virkatulla pitsillä.Pitsi lampun reunukseen löytyi vanhasta tyynyliinasta.
Sanoisin,että äärettömän kaunista virkattua pitsiä.Kuka lie on joskus tuon virkannut.Siitäpä sai lamppu ripauksen vanhaa tunnelmaa.
Sisustuslehdestä inspiroituneena ruuvasin meijän kuivauskaapin ovet irti.Hyllyille yritin asetella kaikki silmää hivelevät astiat.
Ja hyllyn reunat sai taas virkattua pitsiä yllensä.Ripaus maalaiskeittiön tunnelmaa tuli roimasti.Valoisuutta ja avaruutta myös,avohyllyillä.Ruma tiskialtaan tulppakin piiloutuu somasti tuonne pikkuruisen kakkuvuoan alle.
Alakaappien ovet on irronneet jo aikaa sitten.Oviverhojen vaihtokin jo piristää ilmettä kerta laakista.Ja astioitten siirtelu paikasta a paikkaan ö ja takaisin paikkaan a.
Semmostahan se on himosisustajan elämä.Mutta tänään aion pitää itseäni enemmän paikassa a ja huilata ensi viikolle.Leppoisaa päivää ja tapaamisiin=)

12 kommenttia:

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia, tunnelmia ja esineitä! Ihailen aina teidän kodin värimaailmaa, kaunis!
Mukavaa sunnuntaita!

PikkuBertta kirjoitti...

Kivan kotoinen tunnelma siellä...passaa siinä ihastella ja lepäillä:)

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Sinulla on paljon kauniita astioita!

Ihana kotinen tunnelma kuvissasi:)

Liisa kirjoitti...

kauniita asioita. taitaa olla Greengateakin joukossa. Nythän on tullut gg:tä uutuuksiakin.

Voi en minä raaski matkalaukkua vaihdossa antaa, kun harmittaa jo kun myin pois viime keväänä vanhan oven ja maalarintikkaat :( mistäs mie nyt semmoset saisin :))

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Pienillä konsteilla sitä saa kummasti piristystä....meillä odottaa keittiönkaapit uusia ovia. Tiedä sitten koska saavat....saunaremppa juuri käynnissä...joten siinähän sitä piristystä...:)
Kauniita kuvia kodistanne...:)
Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaipäivää sinulle!

mustakissa kirjoitti...

Oikein kauniita kuvia! Pienellä saa paljon aikaan;)

M kirjoitti...

Tunnelmallinen ja yllätyksellinen sisustaja olet. Tykkään itsekin pienistä kivoista asioista.

Riitta kirjoitti...

Mä niin ihailen kotisi tunnelmaa ! Sä oot tosi kekseliäs saamaan uutta ilmettä moneen juttuun aika pienillä muutoksilla :) Ihania helmikuun alkupäiviä sinulle ♥

Mari kirjoitti...

Kauniita astioita sinulla, noita kelpaa asetellakkin näytille...

Saraheinä kirjoitti...

Kaunista! Sinun keittiössäsi on niin lempeän leppoisa tunnelma!

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Minä juuri viime yönä mietin tuota tiskikaapin oven ruuvaamista irti!!:) Mutta en ehtinyt vielä kokeilla, kun tuli lähtö sairaalaan pikkuisen kanssa. Kivalta tuo kyllä näyttää:)

Anonyymi kirjoitti...

Päivä piristyy aina kun vilkaisen sivuillesi. Saan aina uusia ideoita ja inspiraation kukkanen puhkeaa täyteen kukoistukseen. Sinulla on niin ihanat jutut ja iloinen koti ja tunnelmallinen koti !!! Pirjo