sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Blogitauko.

Heippa=)Blogi into on ihan totaalisesti lopahtanut.Ei oikein tahdo aikaakaan löytyä enää tähän.Oonkin nyt miettinyt ainakin jääväni blogitauolle.
Tauko ainakin siksi,että ennenkin oon yrittänyt tästä irtautua.Eihän sitä koskaan tiiä,vaikka taas uudestaan innostuu.
Jotenka tulin toivottamaan hyvää kevään jatkoa.
Ja kiitos yhteisistä hetkistä=)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kukat

Heippa taas=)Sunnuntai,aurinko on vaihteeksi pilviharson takana.On selvästi viileämpää.Tänään pidetäänkin semmonen villasukka päivä sisätiloissa.Eilisen päivän uhrasin perusteelliselle siivoukselle.Perusteellinen tarkoittaa tietysti sitä,että osalle huonekaluista laitettiin matto alle ja työnneltiin pitkin huushollia.Keittiö kaipasi nyt päivitystä ja olkkari sai sitä sen mukana.Hyvällä syyllä siis tänään voipi viettää huilipäivää=)
Ruusu on innostunut kukkimaan kahdella komealla kukalla.Neljä nuppua oli taimessa,kun ostin sen.Kaksi kuoli.Kuolleet nuput kun leikkaa pois,kasvi saa uutta voimaa.Ja innostuu tietysti uutta lehteäkin kasvattamaan.
Niin on komea kukka,väri ja tuoksukin ihan kohillaan=)
Pelakuista yksi ainoa onnistui talven yli.Ja yhden uuden taimen juurrutin kasvamaan.Nyt en sitten latvonut tuota uudelleen istutettua.Yksinkertaiseti en raaskinut.Latvominen vissiin kasvattaa siitä isomman,mutta mielenkiinnolla seuraan nyt tämä kasvua.Nuppuja ei vielä näkyvissä.
Uusi "koristeellinen" istumapaikka tuli keittiöön.Tuolivanhus ei kestä enää istumista.On jo moneen kertaan saanut liimauksia,mutta nyt saa olla vaan olla tuossa ihanuutensa vuoksi.Koristeena.
Rauhoittavaa sunnuntai päivää ja jaksamisia uudelle viikolle=)Ensi viikonloppuna saadaan jo lämpöä sitten oikein kunnolla.Kyllä tieto siitä jo kummasti piristää.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Paketit=)

Heippa pitkästä aikaa=)Pääsiäinenkin jo meni.Maaliskuu on vaihtunut huhtikuuhun ja talviaikakin jo takana.Kesäaikaan siirtyminen toi paljon valoa mukanaan,mutta yöpakkaset on täällä ollut riesana.Kyllä niitä narsisseja ja helmililjoja kiikuteltiin ulkoa sisälle ja taas ulos.Narsissit sai liian kylmän puraisun jo pääsiäisen aikaan.
Mutta nämä helmilijat jaksavat ilahduttaa,vaikka osa lehdistä antoikin töitä saksille.Nyt en enää niitä ulos kiikuttele.Ovat miltei kohta kukintonsa kukkineet.Kristin blogista Hyvää ja Kaunista, onnetar suosi minua arpajaisvoitolla.Helmililjat onkin aseteltu sieltä voitettuihin purkkeihin.
Muscari Armeniacum,Helmililja,Helmihyasintti.Niin kauniit nimikyltit tuli myös arpajaisvoiton mukana.Kiitos vielä Kristille ja oikein hyvää kevään jatkoa sinne teille uuteen kotiin=)
Viikosta on tehnyt mukavan vielä Liisalta,Liisan kotona,saamasta paketista.Liisa ilahdutti minua kahdella vanhalla valokuvalla.Mintun kanssa mietittiin onko kuvissa Liisan sukulaisia.Kaunis nostalginen perhepotretti.
Niinkuin tämäkin.Paketissa tuli kaunis helminauha,minkä kiedoinkin sitten tuohon kuvakehyksen ympärille.
Vielä oli Liisa laittanut pakettiin soman ristikoristeen.Väliaikaisesti nyt on tuossa,kunhan löydän sille sopivamman paikan.Kiitos Liisalle kivasta paketista ja saanen toivottaa sinulle ihanaa kevättä=)
Ja teille kaikille muillekkin sitä toivottelen ja kiitän uusia kirjautuneita lukijoita.Tällä viikolla en ole löytänyt aikaa bloggailuun,mutta viikonlopun aikana sekin asia varmaan korjaantuu.Aurinkoiset ilmat on pitäneet minua ulkosalla ja puutarhahaaveilu vienyt mennessään.Onhan lumi paljon sulanutkin,mutta paljon on vielä jäljellä.Kyllä se siitä.Hyvää viikonloppua sulle=)