.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Moi

Pitkästä aikaa.Lomareissu on takana Suomen hiekkateillä ja järvenrannalla.Kameraa minulla ei ollut matkassa mukana,jotta siitä ei sitten sen enempää.Vaan kotiinpaluu reissusta on tunnetilojen ykkösenä.Oma sänky,jopa se oma pieni kahvikuppikin tuntuu taas niin taivaallisen ihanalta:)Otinpa tässä kuvia mun käsityöpaikoista.Tai siis käsityö välineistä ja säilytyspaikoista.

Kohta ollaan vuosi asuttu tätä uutta kotia.Ja ne käsityöt vaan kirjaimellisesti kulkee matkassa mukana.Yleensä olkkarin pöydälle levittäytyneenä.Langat pärekopassa,puikot purkissa ja ohjekirjat ja liput ja lappuset siinä seassa.Yksinkertaisesti en ole niille löytänyt sellaista omaa tukikohtaa,missä kaikki olisivat yhdessä.Minulta puuttuu tila niille kaikille.Muutamasta lipastosta luovuin muuton yhteydessä.Hyvään tarkoitukseen menivät kuitenkin,lapsille.

Armaalle ehdottelin eilen ,jos tekisin eteisen yhdestä kiinteästä kaapista käsityökaapin.Nyt se on suurin piirtein täynnä työkalupakkia ja tuulilasinpesunestettä.Ok.Hyvin tarpeellisia tavaroita ja hyvä olla aina käden ulottuvilla.Mutta siinä vaiheessa,kun armas sanoi,jotta jos jakaisimme kaapin,hylkäsin koko idean.Enhän minä nyt käsityötarvikkeitani asettele samaan kaappiin työkalupakkien kanssa.Enhän.Ideat jäävät siis muhimaan...

No,mitä tekemistä keittiöllä sitten on käsityötarvikkeiden kanssa.Alun perin sijoitin tuon sinisen vanhan kaapin tuohon vedettävien laatikoiden eteen,En nyt tykkänyt niistä ja vanha kaappi sopi mielestäni tuohon täydellisesti.

Vähän kyllä oudoksun ideaa,jotta käsityökansiot, 

nämä tässä,ovat juuri keittiössä.Siksipä haluankin löytää niille uuden sopivamman paikan.Sinisessä kaapissa voisi säilyttää sitten vaikkapa kuivamuonaa.

Sinisen kaapin alahyllyltä löytyy laatikko,missä on paikka valmiille tuotoksille.Nyt pitäisi vielä etsiä iso kannellinen laatikko,jotta pöly ei pääse yltämään niihin.Tai kenties jokin muu.Ehkäpä vielä oma laatikko keskeneräisille käsitöille.Se voisikin olla sitten pienempi.Vaan näitä tässä pähkylöin.Onhan se tosiaan mukava juttu,kun kaikella on oma paikkansa.Tietää mistä mikin löytyy,kun tarvitsee.Vaan jatketaan tämän homman loppuun viemistä:)

Loppukevennyksenä kuva parvekkeen nurkasta.Ehkä siitä sitten enemmän toisella kertaa.Toivottelen sulle mukavaa viikonloppua ja heinäisenkuun viimmosta viikkoa.Voihan hyvin:)

3 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onneksi(?) minulla ei ole noita ongelmia käsitöiden kanssa...kun en osaa mitään tehdä...tytär muutti kuukausi sitten uuteen kotiin ja hän painiskelee samojen ongelmien kanssa, kuin sinäkin....lankoja pursuaa, joka puolelta...:))
Ihana to sininen kaappi...kelpais minullekkin...paikkakin olisi valmiina. On meinaan etsinnässä, joku vanha vaikka renginkaappi.
Aurinkoisia päiviä sinulle♥

Sussi kirjoitti...

Todella kauniit näkymät parvekkeella! Ihana tuo kaappi

Tanni Kotipellolla.. kirjoitti...

Kaappi on ihanuus<3
Järjestys pitää olla. Mulla sellanen motto, että tavaraa saa olla, mutta jokaisella täytyy olla se oma paikkansa mistä sen ottaa ja minne sen palauttaa. Mulla muutama kansio odottaa tuunaamista, olisi kiva saada omat säilötyt niksit siististi kansioihin. Ehkäpä taisin inspiroitua sinun kansioistasi! Ihanaa sunnuntaita!