.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Köökistä=)

Heippa=)Kesällä armaani rakentama lautahökötys on päätynyt tilanjakajaksi keskelle keittiötä.Olihan siinä armaalla jonkin verran totuttelemista.Eikö se nyt ole vähän niinkuin edessä,kysyi hän.Joo onhan se vähän niinkuin edessä.Niin niillä tilanjakajilla yleensä tapana on=)Hyvin on nyt jo oppinut kiertämään sen.Eikä enää ole kuulunut vasta murinoita=)
Minun mielestä se löysi heti oman paikkansa tuosta tilanjakajan roolistaan.Nyt siihen on mukava asetella tarvittavia tykötarpeita ja kukkia ja kynttilöitä.
Viikolla virkkasin siihen yhden roikkuvan elementin lisää.Ihan summa mutikassa telkkaria katsellessa  syntyi sipulipussi.Vähän on silmukkalisäykset sinne tänne.Mutta ajaa asiansa tuossa paikassa.
Veljen vaimo ilahdutti meitä jouluna näillä suloisilla itse neulotuilla pannulapuilla.Nämä jäävät kyllä ihan koristeeksi=)
Joo,on siinä hellan edessä noin metri liikkumatilaa,jotta hyvin mahtuu isäntäkin ruokaa laittamaan=)
Aitasta kävin hakemassa vanhan peilin tuohon keittiön seinustalle.Mukavasti antaa sekin tilan tuntua lisää,heijastamalla kuvaa.Nyt olen ajatellut,että maalaisinko kehykset valkoisiksi.Ei ihan helppo homma sekään ole.Siksi varmaan jatkankin sen pähkylöimistä=)
Keittiön ikkunalaudalle virkkasin ikikukan ilostuttamaan.Rautalanka pitää sitäkin pystyssä.Ja rautalanka seisoo sokerissa,kun ei nyt oasissientä löytynytkään.Kukan osat on paisutettu pulleiksi vanulla ja sitten harsittu yhteen.Jotta semmosta,tällä kertaa.Eipä sitten muuta kuin,rattoisaa pyhäpäivää sulle=)nähdään taas sopivassa rakosessa=)

10 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Siellä tuntuu molemmilla olla tuo kädentaito hallinnassa...:)
Kiva tilanjakaja/aputaso.

JaanaElina kirjoitti...

Upea tilanjakaja.Tahtoisin meillekin,muttei jäisi edes tuota metrin tilaa uunin eteen.

Taitava armas sinulla.Muistahan kehaista.

Minä maalasin kesällä meidän mökin peilin kehykset valkoiseksi.Olivat kultaa ennen.Hyvin onnistui.Peitin sanomalehdellä peili osuuden ja kiinnitin lehden peilin reunaan maalarinteipillä,siten että teppi meni vähän kehyksen alle.Sitten vaan sudilla maalasin.

Kaikkea mukavaa sinä olet taas siellä puuhastellut.Niin UPEAT sukatkin.

Liisa kirjoitti...

Kuulostaa NIIN tutulta nuo miehesi kommentit, heh ;) vaikka meillä tosin se on mies, joka hsaveilee keittiöön tilanjakajasta... Tosin hänen toiveenaan on saada siitä lisää työtilaa, koska keittiön työtasot (ne muutenkin vähäiset) on muka täynnä mun hilbetöörejä..?!?? Eikö se tajua että kyllä se tilanjakajakin äkkiä täyttyis niistä tuikitärkeistä kupoista ja purnukoista ;)
Ihanalta näyttää teillä! Sipulipussi on aivan hurmaava!
Mukavaa sunnuntaita!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Tilanjakajaa tarvitaan monesti. Kodikas ja hauska keittiö sinulla. Siellä kyllä viihtyy kokailijat.

PikkuBertta kirjoitti...

Hyvinhän tuo tilanjakaja tuossa toimii...miehet ne nyt aina osaa valittaa...yks ylimääränen askel sinne tai tänne...ihanan keväistä jo köökissäs:)

Sesse kirjoitti...

Meillä ei olis keittiössä sitä tilaa mitä jakaa, on nimittäin niin pikkuruinen keittiö.
meiän miestä ahdistaa kaikkinainen ahtaus, niin pienessä asunnossa pitää jättää ylimääräiset pois.
Tuosta peilistä sen verran, että jossain oli peilin kehykset päällytetty tarramuovilla, se oli ihan siisti.

Jaana Kristiina kirjoitti...

Kiitos tytöt teille=)Ja kiva oli myös saada noita tuunausvinkkejä peilin kehyksille.Jonkin sortin teippituunausta olin itsekin ajatellut.Maaalamisessa on aina oma isompi ja sotkuisempi hommansa.

Marika kirjoitti...

Taas sulla on täällä kaikkea pientä kivaa!Niin taitavakin olet käsistäsi!
Täällä blogissasi piipahtaessa tulee hyvälle mielelle! :)

sylvi kirjoitti...

Olet kyllä taitava ja kekseliäs.
Olen sen huomannut ja varmaan sanonutkin monta keraa.
Mitä kaikki edeasi pulppuaa?

Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

K kirjoitti...

Hyvinhän tuo näyttää sopivan. Miehet ei aina vaan ymmärrä ;o)

Mukavaa alkanutta viikkoa!
-k-