perjantai 18. tammikuuta 2013
torstai 17. tammikuuta 2013
Pienet tavarat=)
| Kurkistus kaapin sisään paljastaa muutaman lasipurkin oton hyötykäyttöön. |
| Pienet ruusuiset kahvikupit on myös oivallisia erilaisissa säilytyksissä.Aina käden ulottuvilla. |
tiistai 15. tammikuuta 2013
kukat=)
| No,tämä kukka kestää.Ihan niin kauan,kun saa hyllyn reunalla olla.Helppoa ja nopeaa ja kestävää=) |
| Joulukukka asetelmasta siirsin muratin jo omaan ruukkuunsa.Nyt vaan peukut pystyyn,sen menestyksen suhteen.Kiva olis se sitten asetella tuohon ylähyllylle,kun varret ovat kasvaneet pituutta. |
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Köökistä=)
| Minun mielestä se löysi heti oman paikkansa tuosta tilanjakajan roolistaan.Nyt siihen on mukava asetella tarvittavia tykötarpeita ja kukkia ja kynttilöitä. |
| Viikolla virkkasin siihen yhden roikkuvan elementin lisää.Ihan summa mutikassa telkkaria katsellessa syntyi sipulipussi.Vähän on silmukkalisäykset sinne tänne.Mutta ajaa asiansa tuossa paikassa. |
| Veljen vaimo ilahdutti meitä jouluna näillä suloisilla itse neulotuilla pannulapuilla.Nämä jäävät kyllä ihan koristeeksi=) |
| Joo,on siinä hellan edessä noin metri liikkumatilaa,jotta hyvin mahtuu isäntäkin ruokaa laittamaan=) |
perjantai 11. tammikuuta 2013
Sydän=)
| Narua voi vielä kiepsauttaa sydämmen ympärille.On ikäänkuin aidomman näköinen ruusuinen köynnös sydämmen ympärillä.Helppoa vai mitä?Ja sitten vaan valmis sydän köynnös seinustalle loistamaan=) |
| Lokoisaa viikonloppua ja riemullisia ideoita ja toteutuksia myös=)Näkymisiin! |
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Valmiit=)
| Heippa!Yllätyskerä villasukat on saatu päätökseen=) |
| Sohvalta jalkaan ja ulos testaamaan.Hyvin on sopivat ja jalkaa lämmittävät. |
| Uuteen vuoteen,uuteen päivään uusilla villasukilla.Mikäs sen mukavampaa=) |
| Mukavaa sunnuntai päivää ja uutta viikkoa sulle myös=)Koko maailma on lunta,kylmää ja valkeaa.Jääkukkien terälehdillä lumitähdet kimaltaa.Näkymisiin=) |
perjantai 4. tammikuuta 2013
Uudelle vuodelle=)
| Anu Harkki on oikea tuunajien kuningatar.Omalla viehättävällä tavallaan on valloittanut minut täysin=) |
| Tähän tapaan.Varsi on miltei polveen asti ulottuva.Kiva väriraitaisuus piristävä. |
| Neulominen on mukavaa ja värisommittelu vieläkin mukavampaa=) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)