.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Herkku-

ja kahvipöytään.Piiiitkäperjantai on taitettu ja täällä meillä mentiin pilvisessä ja pienen tihkusateen merkeissä.Illalla olikin mukava saunoa pitkään ja hartaasti.

Tykkään imelistä leivonnaisista,niinkuin muutkin meillä.Kehittelin oman viinerimäisen leivoksen pullataikinasta.Täyte on kopsattu jostakin muusta yhteydestä.Eilen kokeilin tuota mansikkamaista kuorrutusta,ja liputan kuitenkin ihan vaan perinteisen valkoisen kuorrutteen puolesta.Aika liian imeläinen mun makuun mansikkakuorrute.Niin on vaan suloinen väri siinä=)

Korkeat pullavuoat olis omiaan näissä,vaan hyvinhän tuo pulla pysyi isossa ohuemmassakin vuoassa.Taikina muodostuu vuokaan voisokerikaneli pyörteistä.Eli taikinaa kaulitaan ,voidellaan,ripotellaan maun mukaan sokeria ja kanelia.Leikataan taikinapyörällä siivuja ja pyöritellään ruusumaisesti vuokaan.Kohotellaan ja painellaan esmes pienen pullon pohjalla kolot ihanaiselle täytteelle.Voidellaan munalla ja sitten vaan lusikoidaan täyte koloihin.

Ihanainen vaniljatäyte pulliin: 100 g sulatettua voita, 1 pussi vaniljakastike aineksia, 0,5 dl sokeria, 200 g vaniljarahkaa(maustamatonkin rahka passaa), 1 muna.Sekoitellaan täyte tasaiseksi ja lisätään pullakoloihin.

Paistellaan uunissa kauniin ruskeiksi ja huumaudutaan suloisesta pullan tuoksusta.Jäähtyneinä koristellaan tomusokerikuorrutteella.Keitetään kahvit ja annetaan makuhermojen kohota äärimmäisyyksiin=)Nautinnollista Lauantai päivää! Aurinko jo pilkistelee......

9 kommenttia:

Tanni Kotipellolla.. kirjoitti...

Ohhoh, mitä herkkua!! Ja nythän ei tarvii kaloreita laskeskella<3
Kivaa lauantaita teille..

Katariina kirjoitti...

Mukavaa pääsiäisen aikaa :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Jassoo...olet sitten taitava leipuri(kin)...:)) Itse olen siinä(kin) taitamaton.
Mukavaa pääsiäistä sinulle!

ritva kirjoitti...

Ompa herkua.Iloista Pääsiäistä:)

Hyvä Mieli kirjoitti...

Täälläkin päin satoi tai tihuutti, koko eilisen päivän... Mutta tänään jo huomattavasti parempi sää;)
Hyvä vaniljatäytteen ohje, kiitoksia! Pitää laittaa muistiin!
Mukavaa pääsiäistä.

Sussi kirjoitti...

Ihanat värit!

Mari kirjoitti...

Oih, mitä herkkuja! Varmasti hyvää :)

Liisa kirjoitti...

Oi mitä herkkuja, kuola valuu jo täällä katsoessa. Mukavaa pääsiäisen jatkoa.

KOTIA. kirjoitti...

Näyttääpäs tosi hyvälle. Pääsiäisenä tahtoo kalorilaskut mennä uuteen uskoon, ainakin meikäläisellä :)